maanantai 5. toukokuuta 2014

Suomalainen sunnuntaibrunssi Chinatownissa


Suomen Gastronomien Seuran tavoitteisiin kuuluu suomalaisen ruokakulttuurin nostaminen ansaitsemaansa arvoon ja kansainvälisen tunnettuuden lisääminen. Päätin toteuttaa seuramme ylevää päämäärää järjestämällä suomalaisen sunnuntaibrunssin Singaporessa. Vaikka maailmalla jyrää skandikeittiötrendi, ruokakulttuurimme on varsin tuntematon Kaakkois-Aasiassa, jopa ruokaintoilijoidenkin parissa.

Alkusysäyksen idealleni sain luettuani Lontoossa asuvan Goz Leen kirjan singaporelaisesta illallisklubista. Hän tympääntyi Lontoossa tarjolla olevaan kotimaansa ruokaan ja päätti ottaa tilanteen haltuun ystäviensä kanssa.

Lakitoimiston oven sulkeuduttua perjantaina alkoi uurastus sunnuntain illallista varten. Ennestään toisilleen tuntemattomat ihmiset kokoontuivat Leen kotiin juhlimaan autenttisten makujen äärelle. Joka toisena sunnuntaina järjestettävästä illallisklubista tuli huippusuosittu.

Leen johdolla Plussixtyfive-poppoo on osaltaan edesauttanut uuden ruokatrendin syntyä Lontoossa. Peranakanlaisen keittiön nousua siivittää sen mielenkiintoinen fuusiokeittiötarina, kiinnostuksen siirtyminen yhä rajatuimpiin alueellisiin keittiöihin, luonnon raaka-aineiden käyttö, monien reseptien katuruokajuuret ja herkullisten perinneruokien soveltuvuus rentoon hauskanpitoon. Yhdessä innokkaiden kumppaninsa kanssa Goz ammensi nuoruuden makumuistoista mielenkiintoisen kokonaisuuden ilta toisensa jälkeen. Kirjan perusteella herralla on myös showmiehen vikaa.

Aloin pyöritellä mielessäni suomalaisia perinneruokia. Hetkinen! Minulle tulisi valinnanvaikeus ruokalistaa rakentaessa. Suurin haaste tulisi olemaan sopivan tilan löytäminen. Pystyisin esivalmistelemaan ja keittämään pitkälti kotona, mutta missä hoitaa varsinainen tilaisuus? Halusin pitää kustannukset alhaisina, joten tilanvuokraaminen ei tulisi kyseeseen. Aikaisempiin catering-kokemuksiini pohjautuen asetin tavoitteeksi noin kaksikymmentä ruokailijaa.

Kuinka ollakaan, ratkaisu käytännönongelmaani asteli pöytääni istuessani illallisen jälkeisellä cocktaililla Singaporen Chinatownissa.

Poh Ching Ee on mies Exit Design yrityksen takana. Huonekalumuotoiluun ja niiden valmistukseen keskittyvän yrityksen portfoliosta löytyy mm. palkittu Paper Fold tuoli. Kiireinen yrittäjä avasi viime vuonna Bar Twentytwo -klubin vanhaan kauppiastaloon Chinatownin Mosque Streetille. Jutellessamme niitä näitä huomasin hänen syvän tietämyksensä suomalaisesta arkkitehtuurista ja huonekalumuotoilusta. Keskustelu siirtyi ruokaan, niin kuin Singaporessa usein on tapana. Klubissa tarjottiin ensi alkuun thaimaalaista sormisyötävää mutta PCn kertoessa, että toistaiseksi keittiö on tyhjäkäynnillä kokin puutteen vuoksi, tajusin tilaisuuteni tulleen. Kaivoin kännykän esille ja pidin ytimekkään esityksen siitä, mitä Suomella on tarjottavana maailman herkkusuille. PC innostui ja vakuuttui. Jätin ajatusraakileen sunnuntaibrunssista muhimaan.

Muutamien suunnittelutapaamisten jälkeen konsepti oli kasassa ja tapahtumapäivä valittuna. Järjestäisimme kolmen tunnin brunssin 22 asiakkaalle yksityistilaisuutena. Kymmenen ruokalajia. Laskuttaisin ainoastaan raaka-aineet ja hinnaksi määriteltiin 25 dollaria (15 e). Twentytwon henkilökunta hoitaisi maksullisen juomatarjoilun ja saisin yhden keittiöapulaisen.

Sovimme, että molemmat kutsuvat 11 vierasta. Saimme liput kaupaksi hetkessä. Kutsuin muutaman työkaverin lisäksi singporelaisia tuttavia, joihin olin tutustunut mm. karjalanpiirakoiden äärellä. Valitettavasti jouduin myymään myös ei-oota. Osoittautui, että Singaporessa asuu useita Suomessa Nokia-komennuksella olleita, jotka olisivat mieluusti halunneet mukaan, kun sana tulevasta hauskanpidosta levisi.

Ruokalistan viimeistelyyn vaikutti luonnollisti käytettävissä oleva aika, raha ja keittiötilan ja laitteiston rajoitukset. Päädyin seuraavanlaiseen kattaukseen. Alkuperäisellä listalla oli myös neulamuikut mutta jouduin jättämään ne pois, koska en löytänyt sopivia paikallisia kaloja tapahtumaviikonloppuna.

Crisp rye-bread, Finlandia gravlax and mustard sauce
Malax loaf and smoked vendace
Vendace, quail egg and wasabi mayo
Clear salmon soup
Karelian pie with egg&butter
Cabbage roll and lingonberry jam
Oxtail hash
Whipped lingonberry porridge
Cinnamon roll, vanilla ice cream, sea buckthorn jam and bilberry powder
President Coffee with 1 * Jaloviina

Kaalikääryle ja puolukkahilloa.

Käytin reilusti aikaa suunnitteluun, suunnittelun epäonnistuminen on suunnittelua epäonnistumiseen sanonta mielessäni. Listasin ruoanvalmistuksen, pakkaamisen ja logistiikan yksityiskohdat, valitsin lautasmallit, mietin annosten asettelun lautasille, tein työjärjestyksen, ja jopa minuuttiaikataulun annosten luukulle nostamisesta.

Koville otti. Tein 15 tuntisen työpäivän lauantaina. Hankintoihin ja logistiikkaan kului yllättävän paljon aikaa. Laittaessani kaalikääryleitä sunnuntain puolella uuniin tiputin voisulakipon lattialle. Vitsit olivat vähissä käydessäni neljän tunnin yöunille.

Heräsin aikaisin aamulla pakkaamaan tavaroita. Saavuin klubille kolme tuntia ennen aloitusta ja kävin rivakasti töihin siivoamalla keittiön ensitöikseni. Paikkojen ollessa puhtaat, kävin apulaisten kanssa läpi päivän ohjelman ja sovimme viimeiset yksityiskohdat. Kellon lähestyessä puoltapäivää ja vieraiden saapuessa kaikki oli valmiina.


Pidin tervetuliaispuheen ja kerroin sunnuntaibrunssin taustoista. Esittelin annokset ja niiden suomalaiset raaka-aineet tarjoillessamme niitä apulaisten kanssa.


Aasialaisessa keittiössä ei ole pahemmin käyttöä uunille. Bar Twentytwo:kin keittiöstä puuttui uuni, joten leivoin ja paistoin kaikki valmiiksi edeltävänä päivänä. Toin työpaikalta mukanani pienen pöytäuunin, jolla lämmitin karjalanpiirakat ja korvapuustit ennen tarjoilua. Pyttipannun paistoin muurikkapannulla paikan päällä.

Valmistelutyö kannatti. Saimme lähes kaksisataa annosta kahdessa ja puolessa tunnissa hoidettua.





Karjalanpiirakka.

Pyttipannu ja Hango Sinappia.

Oli mielenkiintoista seurata ja kuunnella vieraiden reaktioita meille niin tuttuihin ja arkipäiväisiin ruokiin. Puolukkavispipuuro ja kylmä maito ihastutti yksinkertaisuudellaan. Yllätyksekseni lohikeitosta tuli eniten kehuja. Eräs vieraista piti brunssia raikkaana tuulahduksena kananmunat à la Benedictin hallitsemaan brunssitarjontaan.

Tyytyväisten vieraiden poistuessa ja ennen loppusiivousta oli aika istua lasilliselle ja käydä PC Een kanssa läpi aamupäivän tapahtumat. Yksissä tuumin päätimme ottaa brunssin uusiksi myöhemmin tänä vuonna. Siitä sitten lisää tuonnempana.


KUVAT: Jiang Yi hua ja Nina Väinölä