lauantai 10. kesäkuuta 2017

Makutrippi New Yorkiin


Vietin lyhyen loman New Yorkissa. Kaupungin turistinähtävyyksille ei jäänyt aikaa, sillä pöytävaraukset ja herkuttelijoiden suosittelemat retkieväskohteet kellottivat muutaman päivän kaupunkisingahtelun.

Majapaikkamme sijaitsi Queensin Astoriassa. Kreikkalaiset asettuivat vuosikymmeniä sitten Astoriaan hakien turvaa toisistaan uuteen kotimaahan asettuessaan. Greektowniksi kutsutussa kaupunginosasta löytyy edelleen aitoja kreikkalaisia makuja.

Perille päästyämme nautimme Taverna Kycladesin grillattuja mereneläviä ja viiriäisiä hortasalaatin kanssa. Talo tarjosi kanelilla maustetun mehevän pullavanukkaan jälkiruoaksi.

Kreikkalaisiin tuotteisiin erikoistuneessa lähisupermarketissamme riitti valinnanvaraa oliiviöljyissä, juustotiskillä ja kreikkalaisen keittiön peruselintarvikkeissa. Suurkaupungeissa autenttiset maut ovat todellakin kivenheiton päässä.


Herkkuja sämpylän välistä

Newyorkilainen julkkiskokki Anthony Bourdain tunnetaan teeseistään. Hän opastaa kaupunkimatkailijoita unohtamaan yksityiskohtaisen lomasuunnitelman teon ja luottavaisin mielen kokeilemaan vastaantulevia ravintoloita. Onnenkantamoinen mielessä marssimme sisään kreikkalaisen maahanmuuttajan jälkeläisen perustumaan Bareburgeriin. Häränrinnalla ja herkkusienillä täytetty luomuhampurilainen sai hymyn huulille ostospäivän jälkeen.

Madison Square Parkin Shake Shackissa käynti oli suunnitellumpi. Hodarikärrystä maailmanvalloituksen aloittaneen hampurilaiskioskin purilaiset ja poimupintaiset ranskikset ovat maineensa veroisia ja jonotuksen väärtejä.
Hei, taas me odotetaan!

Opinionated About Dining (OAD) –ravintolalistauksen takana on paljasjalkainen newyorkilainen Steve Plotnicki. The World’s 50 Best Restaurants –listausta epäuskottavaksi monin perustein arvostellut teurastajan poika nimeää yhdeksi suosikkilounaspaikakseen Katz’s Delin. Otin ympäri maailman parhaimpia ravintoloita kiertävän ruokaintoilijan vinkista vaariin. Varoitus: Katz’s Deli jättää koukuttavan makumuistijäljen ja hyvä pastrami ei matkusta.

Kulinaarimuruja-blogin Jaanan vinkkilistauksesta löytyi dopamiiniresepti jet lagin ja Manitoba’s –rokkibaarissa vietetyn illan yhteisvaikutukseen. John Dory Oyster baarin 2 dollarin happy hour -osterit itä- ja länsirannikolta, uppopaistetut turskapullat currymajoneesilla ja rapeaksi paahdettu brioche-hummerisämpylä vohveliperunoilla saivat mielihyvähormonit hyrisemään.

Jaana vinkkasi myös Crif Dogs –nimisen, sisustukseltaan skeittikerhotilaa muistuttavan hodaripaikan. Pitkästä listasta valikoitui maisteltavaksi paikan nimikkohodari perusmausteilla. Savustettu ja tiristetty nakkimakkara pisaroi sopivasti makurasvaa sämpylän väliin. Dale's Pale Ale kyyditti kiitettävästi hodarinautintoa.


Yhden pysähdyksen taktiikkaa Nykissä.

Sisälmykset puistattivat Contrassa


Halusin maistaa missä New Yorkissa mennään uutta luovan keittiön osalta. Manhattanin Lower East Siden kaupunginosassa sijaitsevalle Contralle ropsahti Michelin-tähti tiiviisti vaihtuvalla maistelumenulla.

Contran valintaa illallispaikaksi helpotti hinnoittelu: kuuden ruokalajin menu ilman tippejä maksoi 60 euroa.

New Yorkissa on tuiki tavallista, että pöytävarauksen yhteydessä annetaan luottokorttitiedot. Ohariasiakkaalta veloitetaan kulukorvaus. 

Paikalle on syytä saapua myös ajoissa. Taksimme juuttui iltaruuhkaan. Soitin ravintolaan myöhässä saapumisesta ja sain tiukan vastauksen, että pöytä pidetään meille varattuna vartin verran pöytävarauksemme alkamisesta. Onneksemme taksikuski löysi Orchard Streetille oikoreitin ja pääsimme viime hetkellä perille Singaporen kauppiastaloja muistuttavaan pitkään ja kapeaan ravintolasaliin.

Contran keittiössä on selkeä työjako. Jeremiah Stone vastaa alku- ja pääruuista ja Fabian von Hauske keskittyy talon leipään ja jälkiruokiin. Paljon kehuttu leipä tulee pyytämättä pöytään mutta siitä maksetaan erikseen.

Maistelumenun aloitti pehmeää tofua jäljittelevä munahyydyke sieniconsommén, pikkelöidyn kurkun ja merisiilin kera. Viherosastolta annokseen oli poimittu härkäpavunlehti. Epäilin annoksesta löytyneen kovan palasen olevan merisiilin piikin tyviosa. Tarjoilijan lakitupakelpoisen vastauksen mukaan ravintolassa ei käsitellä merisiilejä. Jätin ehjin hampain reklamaation sikseen ja jatkoin makumaailmaltaan harmonisen annoksen lusikointia.

Olen kaikkiruokainen. Koin kuitenkin suuria vaikeuksia syödä paikoitellen purukumiksi kypsennettyjä huotrasimpukoita. Eikä tässä kaikki. Äyriäisen vieno maku oli likvidoitu ripottelemalla annokseen fritattuja sisälmyskokkareita, joiden maku typerrytti suun epämiellyttävän pitkäksi ajaksi. Juran alueen keltaisesta viinierikoisuudesta, Vin Jaunesta tehty sabayonkastike, raaka varsiselleri ja voikukanlehdet lisäsivät entisestään kierroksia lautaselle jääneeseen annokseen.

Keittiön villin aivoriihen ulosanti jäi onneksemme taka-alalle menun loppuosuudessa. Lempeästi viherpippurilla maustettu ruijanpallasannos paistetuilla huhtasienillä palautti uskon Michelin-tähtiluokituksen omaavaan keittiöön. Naudanfilee rapsakoiden raparperi- ja parsasuikaleiden kanssa oli myös kelpo purtavaa.

Makean osuuden aloitti mansikkasemifreddo ja päätti hasselpähkinäpraliinilla peitelty maitojäätelö auringonsäteiltä kätketyiltä ja diabeetikoille sopivilla boysenmarjoilla. Keittiön leipomisosaamisen näytöt jäivät hapanjuurileipään.

Nuori kokkiparivaljakko ei yltänyt innovatiivisen keittiön toteutuksessaan lähellekään Suomen tähtiravintoloiden tasoa ideoiden eikä suorittamisen tasolla.


Contran keittiössä riitti vilskettä arki-iltana.


 Illallinen Blue Hillissä päättyi aamiaisannoksiin


Vuonna 2004 avattu Blue Hill at Stone Barns singahti The World’s 50 Best Restaurants –listauksessa viime vuoden häntäsijoilta yhdenneksitoista. Dan Barber luotsaa 50 kilometriä New York Citystä pohjoiseen sijaitsevaa maatilaravintolaansa sesonkien ehdoilla. Vanhalle karjatilalle rakennuttu ravintola ei tarjoa varsinaista menua, vaan kauden parhaimmista raaka-aineista loihditaan kestit, joiden aikana asiakkaat pääsevät jaloittelemaan tilalla.

Aikataulu ei antanut periksi maatilamatkailuun, joten tein pöytävarauksen Barberin Cityn toimipisteeseen. Neljä vuotta maalaissisartaan aikaisemmin syntynyt Blue Hill NYC on rauhallisella poikkikadulla Washington Square Parkin vieressä. Valittavana on joko päivän maistelumenu tai maatilanpidot nimeä kantava juhla-ateria. 

Pikkulinnut olivat laulaneet tulostamme keittiölle ja meille tarjottiin keittiömestarin menua. Tartuimme 190 euroa viineineen maksaneeseen yllätystarjoukseen.

Keittiön tervetuliaisherkkuparaatin aloitti lajitelma minivihanneksia. Uuden sadon porkkana, kyssäkaali, lanttu ja retiisi syötiin pyyhkimällä naatteja raikkaaseen yrttikastikkeeseen. Erinomaisen makuinen porsaanmaksapatee oli sormisyötävää ohuiden suklaalastujen välissä tarjoiltuna. Speltistä leivotut sieni-tartaletit suikaloidulla lehtikaalilla saivat herkullisuudellaan yksimielisen hyväksynnän pöydässämme. Taidokkaasti paahdetun punajuuren nahkea purutuntuma ja ytimekäs maku toivat mieleen kuivalihan. Viimeisenä kasvisherkkupalana pääsimme maistamaan uunissa pitkään kypsennettyjä maa-artisokkatikkareita, joiden herkullisuutta oli doupattu paahdetuilla auringonkukansiemenillä.


Kasvislautanen.


Ennen kuin pääsimme käsiksi voita tihkuviin katkarapubriosseihin, kuuntelimme luennon suljetun kierron konseptista ja katkarapujen kasvatuksen pienestä hiilijalanjäljestä. Katkarapuja enemmän minua innostivat annoksen viulunkierukat. Tutustuin ensimmäistä kertaa saniaisheimoon kuuluvaan ja parsaa maultaan muistuttavaan vihreään vihannekseen Borneossa. Planktonjauhe ja yrttiemulsio lisäsivät nautintoa.

Grillistä makuja saanut parsa sai vierelleen yrttisalaatin ja raastettua kananmunankeltuaista. Kastikkeita oli kaksin verroin. Punajuurijugurtti ja nokkoskerma toivat enemmän näyttävyyttä kuin makuja annokseen. Kotikeittiössäkin helposti toistettava annos latisti tunnelmaa vaivalla tehdyn ja raaka-aineiden ominaismakuihin keskittyvän aloituksen jälkeen.

Keittiön hosuminen taas näkyi ja maistui annoksen kanssa tarjotun hapanjuurileivän huonossa sitkossa.

Isobassifileepalojen päällä nökötti paikkaansa hakevia possunkylkisuikaleita. Mainen kuuluisa ravunliha oli sekoitettu fenkolin sekaan salaattikeoksi kalan viereen.

Astoriassa syntyneen hevimuusikon Dee Sniderin teroitetut etuhammasproteesit olisivat olleet paikoitellen tarpeen vaaleassa kastikkeessa lilluvia naudanlihasiivuja purressa. Keittiön puolustukseksi on tosin todettava, että rasvarannut ja lihan jänteet antoivat lihaan makuja.

”Steak & Egg” –annoksessa liian kuumalla pannulla paistettu nuoren munimista opettelevan kanan pienikokoinen muna tarjottiin uunissa haudutetun palsternakkapihvin kanssa. Pinaatti- ja sienilisäke häränsilmän kanssa korostivat aamiaistunnelmaa.


Häränsilmä ja kasviksia.

Jälkiruoat olivat epätavallisen johdonmukaisesti myös aamupalaosastoa. Ensin saimme maitosorbettia ja syvän lautasen reunalle liipattua jugurttia kauden kukilla ja yrteillä. Tätä seurasi mallastetusta ohrasta tehty jäädyke hunajan, pähkinän, kuivattujen hedelmien ja halvalta O'boy -kaakaojauheelta maistuvan suklaakastikkeen kanssa. Jo toistamiseen emme päässet nauttimaan klassisesta jälkiruokaosaamisesta, joka mielestäni kuuluu Michelin-standardiin.


Missä olet mun Madeleine? 


Erikoismenumme koostui keittiömestarin illan kahdesta menusta poimituista annoksista, joten annoksien epävireisyyttä ei voi laittaa kokeilun piikkiin. Onneksi Blue Hillin asiantunteva ja ystävällinen palvelu ylläpiti iloista illallistunnelmaa pöydässämme alusta loppuun asti.

Toki New Yorkista löytyi kovan luokan keittiöosaamistakin. Suomalaisesta rohkeudesta ja työmoraalista kumpuavasta luovasta keittiöstä ja vanhan liiton ranskalaista fine dining –kokemuksista sitten lisää seuraavissa postauksissa.

KUVAT: Sampo Kantele

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Grillin kautta kotiin eli maistelumenu Esperanton tapaan

En ole vuosiin käynyt Ruotsissa. Olen yhtä pihalla maan kehutusta ravintolaskenestä kuin kainuulaispoika aikanaan virkamiesruotsin kurssin suullisessa kielikokeessa.

Aurajoen läntisen rannan ravintolakeskittymään kuuluva ravintola Smör on myös jäänyt minulta kokematta.

Tein pöytävarauksen välittömästi kun kuulin ruoasta täydet 40 pistettä White Guide Nordic -oppaassa saaneen Esperanton vierailevan Smörissä. Vuonna 2005 avattu tukholmalaisravintola on uusinut Michelin-tähtensä jo kymmenen vuoden ajan. Ravintoloitsija Sayan Isaksson saapui vetämään yhden päivän kestänyttä keittiön haltuunottoa. Oikeana kätenä toimi ravintola Olosta lahden toiselle puolelle siirtynyt Taneli Myllyvirta

Varauksen tekemisen yhteydessä menusta eikä sen hinnasta ollut yksityistietoja selvillä. Esperanton maine riitti kuitenkin myymään lauantain kaksi noin 60 henkeä vetänyttä kattausta loppuun.

Saavuimme Turkuun hyvissä ajoin ennen pöytävarausta, sillä piipahdimme saaristolaismarkkinoilla. Smörin sisäpihalle pop-up –tyyliin pystytetystä pallogrillistä tuprahti herkulliset tuoksut ohittaessamme illallispaikan.

Samppanjaa lasiin ja keittiöntervehdyksiä odottamaan. Niitä tulikin kerralla kolmin kappalein.

Valitettavasti silkin ohuen, yrteillä täytetyn sellerikäärön ja osteriraksun maut jäivät maistamatta, sillä laitoin viiriäisen munan jalustoineen päivineen vahingossa suuhuni. Edellisenä päivänä Savoyssa vorschmackilla ja Puolustuslaitos viinalla herkistetty suu toimi nopeasti. Pinaattikastikkeeseen hieromani siro suolasta tehty, ja keksiksi luulemani munakuppi siirtyi vauhdilla nenäliinaan. Mainitsin lautasten keruun yhteydessä, että syötävän osuuden olisi voinut esitellä paremmin. Ok, sanoi tarjoilija ytimekkäästi.
Alkuraksuja.
Kuuden ruokalajin menun aloitus oli enemmän suunhuvitusosastoa varsinaisen alkuruoka-annoksen sijaan. Hennosti savulta maistuva ruiskeksi rouskui suussa herkullisesti karhunlaukkalevitteen, yrttien ja syötävien kukkien kanssa.

Meriravun eli keisarihummerin pyrstö kylpi tattarivellissä onnistuneesti. Ruotsin länsirannikolta pyydetty äyriäinen oli hienovaraisesti kypsennetty ja maistui tuoreelta. Kuivattu merilevä, puffatut tattarinjyvät ja erityisesti rapuliemestä tehdyt lastut loivat annoksen makumaailmasta hienostuneen.

Oo siellä jossain mun merirapu.
Pallogrillissä nopeasti pinnaltaan grillattu ja ohuiksi siivuiksi leikattu karitsa sen sijaan kaipasi perusmaustamista. Hyydytetyn keltuaisen, erikoissalaattien, yrttien ja heraliemen kanssa tarjotusta annoksesta puuttui herkullisuus. Pieni annoskoko oli tällä kertaa eduksi.

Hieman lammasta.
Kuhafile oli kääritty tiukalle rullalle ja kypsennyksen jälkeen leikattu kiekoiksi. Muutaman sentin korkuinen kalakiekko oli päässyt jäähtymään lautasella. Dashiliemi ja grillihiilien läpi valutettu voi sopivat vaalealle kalalle oivallisesti. Piklattu valkoherukka ja kalan päällä ollut rapsakka kaalisiivu tekivät myös temppunsa annoksessa. Suussa kivasti rapisevista kalansuomuista ei sen sijaan irronnut lisämakuja.
Kuhaa, kaalia ja viherherukkaa.
Toisen pääruoan raaka-aineet, viipaleeksi leikattu ankanrinta ja merilevä, olivat saanet makunsa myös hiiligrillistä. Retikka ajoi kasvislisukkeen viran.

Ankkaa pääruoaksi.
Helsingissäkin on nähty perunaa jälkiruoissa. Tällä kertaa peruna oli tuunattu kinuskiksi ja typessä jäädytetyiksi pieniksi perunajäätelöhelmiksi, jotka annosteltiin pöydässä creme fraichesta tehdyn ohuen kiekon päälle. Perunaetikan hapot ja sitruunaverbena piristivät perunalta ja ranskankermalta maistuvaa jälkiruokaa.

Perunaa, maitoa ja sitruunaverbenaa.
Elämyksellisyys on tullut osaksi ravintolakokemusta viime vuosina. Ravintolan tehtävä on kuitenkin edelleen huolehtia siitä, että asiakas tulee hyvin syöneeksi illallisella. Jälkiruokalautasia pois kerättäessä tunnelma oli sama kuin vahtimestarit opastaisivat kohti ulko-ovea kellon pirahtaessa teatterin väliajan päättymisen merkiksi.

Menukorttiin ei oltu printattu maistelumenun hintaa. Arvioin ruoan osuudeksi noin 80 euroa laskua odotellessani. Veikkaukseni jäi 19 euroa alakanttiin. Viinipaketti maksoi 41 euroa. 6 cl punaviinilasini puuttui laskusta, mutta tulkitsin sen olevan korvaus kielen graavaamisesta. Kahden hengen illallisesta kertyi 267 euron lasku.


Ravintola Kaskiksen Erik Mansikka sanoi taannoin Kauppalehti Option haastattelussa, että Turussa pitää lautasella olla jotain syötävää. Kaskiksessa onkin takuu: jos illalliselta poistuu nälkäisenä niin muutama sata metriä kaskenkatua alas ja Kaskis kuittaa Mantun grillillä syntyneen laskun.

Keittiömestari-omistaja Mansikan haastattelu mielessäni käännyin moottoritieltä Lausteelle. Monikulttuurisesta lähiöstä saa erinomaista shishkebabia. Tuulettimen voimasta kipinöivien hiilien päällä paistettavat lihavartaat tarjotaan vastapaistettujen lavash-leipien kera. Annokseen kuuluu  grillitomaattia, lehtipersiljaa, punasipulia, sitruunaa ja paksua turkkilaista jugurttia. Käärin ohuesta leivästä täytteiden kanssa pieniä rullia. Sormisyötävää grilliruokaa parhaimmillaan. Kiitin Lausteen Ravintolan ystävällistä omistajaa ja palasin moottoritielle jälleen kerran yhtä kokemusta rikkaampana.

KÄNNYKKÄKUVAT: Gastronomi Kiiski

lauantai 11. helmikuuta 2017

Wrightin veljekset tuovat osterit arki-iltojen iloksi



Ostereita on syöty Britteinsaarilla iät ja ajat. Rannikoiden ja jokisuistojen osteriesiintymät tarjosivat halvan proteiinikorvikkeen lihalle teollistumisen ja vilkkaan maaltamuuton aikana. Ostereita myytiin Lontoon kaduilla vankkureista ohikulkijoille ja jaettiinpa niitä pubeissa jopa ilmaiseksi porterin tai stoutin ostajalle.

Tältä ajalta on peräisin piirasresepti, jonka täytteenä on lihaa ja ostereita. Mitä varattomampi perhe, sitä enemmän ostereita piiras sisälsi.

Osterikannat hupenivat ja ostereilla nautiskelu jäi harvojen huviksi.

Kesti yllättävän kauan ennen kuin osteriveitset alkoivat jälleen heilua toden teolla.

Sanonta "The world is your oyster" on lähtöisin William Shakespearen näytelmästä Windsorin iloiset rouvat. Lausahdus tarkoittaa, että maailma on mahdollisuuksia täynnä ja saavuttaakseen jotakin on tartuttava tilaisuuteen. 

Osterien ystävien on osaltaan kiittäminen osterien paremmasta saatavuudesta Ranskasta alkanutta tapahtumaketjua.

Pariisissa asunut Ben Wright sai toimeksiannon ranskalaisten osterien vientikuvioihin liittyvissä asiossa. Työhönsä leipääntynyt lakimies innostui tyynenmerenosterien viljelystä ja kaupankäynnistä. Hän sai suostuteltua siskonsa kanssa seurustelleen Robin Hancockin liikekumppanikseen. Ääniteknikon ja musiikkituottajan työt maailmantähtien parissa saivat jäädä kaksikon paneutuessa merenherkkujen lautaselle saattamiseen.

Alku oli tahmeaa. Kummallakaan ei ollut ravintola-alan kokemusta saati kunnollisia suhteita alan toimijoihin. Edes Lontoosta ei löytynyt vielä tuohon aikaan kunnollisia markkinoita ja asiakaskuntaa ostereille. Maahantuonnin alkaessa vuonna 2002 ostereita myytiin lähinnä Harrodsilta ja Mayfairin hienostoravintoloiden äyriäisvadeilta.

Kaverukset päättivät lisätä kysyntää esittelemällä tuotteitaan laajemmalle asiakaskunnalle. Heidän onnekseen vaikutusvaltaiset keittiömestarit, kuten Mark Hix ja Tim Hughes ottivat laadukkaat osterit listoilleen. Ajoitus oli muutenkin oikea. Monet muut ravintolat seurasivat perässä yrittäjien panostaessa asiakkaidensa kouluttamiseen. Myös yleisölle järjestetään kursseja, joidenka aikana pääsee perehtymään ostereiden ihmeelliseen maailmaan maistelun ohessa.

Kolme vuoden yhtäjaksoisen kasvun jälkeen he vuokrasivat Cornwallin herttualta prinssi Charlesilta The Duchy of Cornwall -osteriviljelmän. Samana vuonna avattiin myös ensimmäinen Wright Brothers -ravintola Lontoon Borough marketille.

Tänä päivänä kaupungissa on neljä Wright Brothers –ravintolaa. Ison-Britannian saaren läntisimmässä kärjessä sijaitsevan osterifarmin tyynenmerenosterin ja kotoperäisten Duchy-osterien vuosituotanto ylittää 10 miljoonan rajan.

Mitä Lontoo edellä, sitä muut perässä. Wright Brothersilla onkin kasvusuunnitelmat valmiina saarivaltion muihin kaupunkeihin. 

Onpa osterien tarjonta lisääntynyt ilahduttavan paljon helsinkiläisissäkin ravintoloissa viime aikoina. Osterien syönti on arkipäiväistynyt.


Ei Lontoon matkaa ilman Wright Brothersilla käyntiä


Pidän merenelävistä. Portugali oli pitkään suosikkilomakohteeni sieltä löytyvien erinomaisten kala- ja äyriäisravintoloiden vuoksi. Tosin juuri Lissabonissa olen sairastunut ostereista.

Pääsin loman pilanneesta sairaskokemuksesta yli vasta Singaporen sunnuntaibrunssien osterivalikoimien edessä. Korkealuokkaiset osterit lennätetään ympäri maailmaa luksushotelleihin tarkasti kontrolloidun logistiikkaketjun kautta. Henkilökunta on opastettu hylkäämään vähänkin epäilyttävät osterit asiakkaan edessä tapahtuvan avauksen yhteydessä.

Olen käynyt lukuisia kertoa Wright Brothersilla. Parhaimpina päivinä sekä lounaalla että illallisella.

Lontoosta löytyisi toki mielenkiintoisia ravintoloita koluttavaksi, mutta kantapaikassa on omat etunsa. Henkilökunta tervehtii iloisesti ja saattelee leppoisasti rupatellen lämpimän keittiön vierestä löytyvälle vakiopaikalle. Siinä on mukava seurata annosten valmistumista ja vaihtaa muutama sana vuorossa olevien kokkien kanssa.



Ravintolasta saa ostereita myös eri tavoin kypsennettyinä. Suosikkini on osterit Rockefellerin tapaan. Vihreä yrttivoi ja kaasugrillin alla ruskistuvat leivänmurut maistuvat erinomaiselta mineraalisen osterin kera.

Wright Brothers on paljon muutakin kuin osteriravintola. Päivittäin vaihtuvalta ruokalistalta löytyy mistä valita. Pidän erityisesti nopeasti grillatuista Skotlannin makrillista. Rasvainen kala tarjoillaan kirpeän salaatin kanssa.

Sillikin on arvossaan. Etikkaliemessä kypsennetyt sillirullat maistuvat perunasalaatin ja ranskankerman kanssa.

Dressed Devon Crab.


Monet annokset sopivat helposti jaettavaksi. Voin ja valkosipulin kanssa paistettavat katkaravut katoavat nopeasti paahtoleipäviipaleen päältä, jollei pidä puoliansa. Todellista herkuttelijaa saattaa sen sijaan onnistaa, jos pöytäseurueessa ei ymmärretä rapujen aivonesteiden imeskelyn autuutta.

Samoin kuin Jumbon Citymarketissa, WWF:n kalaoppaassa punaisella värillä vältettäväksi indikoitua liikakalastettua rauskua on toisinaan tarjolla. Tein kotiläksyt valitettavan myöhään ruskistetun voin ja kapriksen tuoksun viedessä huomioni muualle. Rapeaksi paistetusta rauskun siivestä jäi jäljelle vain pieni luu rouskutellessani rustot ja niiden välistä löytyvät rasvaiset lihasuikaleet.

Turskaa ja sieniä.


Vakiolistalta löytyy perinteinen kalakeitto ja englantilainen kalapiiras. Sileä keitto lämmitetään ja maustetaan erikseen jokaiselle ruokailijalle. Kalakeitto saa vierelleen ranskalaiseen tapaan rouillen, gruyère-juustoa ja patongin siivuja. Kalapiiras on kuohkeasta perunamuusista, lohesta ja savustetusta koljasta tehty paistos. Pyöreältä valurautapannulta tarjoiltava annos valkoviinilasin kanssa on todellista lohturuokaa raskaan työpäivän jälkeen.

Fish & Chipsiä etsivän kannattaa jatkaa matkaansa, sillä Wright Brothersissa ei paisteta ranskalaisia perunoita. Pääruokien kanssa on usein tarjolla keitetyt perunat tai kasvislisäke. Fritattavaksi päätyy sen sijaan pieniä mustekaloja ja tartarkastikkeen kanssa tarjottavia kokonaisena syötäviä pikkukaloja.

Näyttäviä äyriäisvateja saa erikokoisina. Deluxe-vati maksaa 150 euroa. Edellisellä käyntikerrallani takanani istuva kolmihenkinen perhe puuhasteli useamman tunnin merenelävien parissa.

Fruits de Mer -äyriäisvati.


Jälkiruokalista luottaa huolella valmistettuihin klassikko-annoksiin. Makean nälkä taittuu esimerkiksi laadukkaasta suklaasta valmistetun tahmean suklaamoussen ja suolakaramellikastikkeen avulla.   

Wright ja Hancock ovat selkeästi panostaneet rautaisiin keittiöammattilaisiin. Mitä todennäköisemmin kovaa palkkaa nauttivien mestareiden pestaamisessa on etunsa. Kiireisempänäkin aikana koko lämpimän keittiön ruljanssi pyörii kahden ammattilaisen voimin. Annokset valmistuvat hosumatta ja keittiö pysyy putipuhtaana. Ammattimiesten ei tarvitse seurata kelloja tai mittareita: vuosien varrella kertyneen kokemuksen avulla kalojen kypsyydet ja paistopinnat ovat aina kohdallaan.

Rob Malyon osaa kalankäsittelyn niksit.


Suoraviivainen keittäminen ja kikkailematon reseptiikka näkyy hinnoissa. Ulkomaan päiväraha riittää hyvään illalliseen parin viininlasin kera. Vahva suositus sekä työmatkalle, että lomareissulle.





KUVAT: Wright Brothers

maanantai 2. tammikuuta 2017

Pohjoismainen keittiö kiinnostaa ruokaintoilijoita Hongkongissa


Ei ole helppoa menestyä Hongkongissa: ravintoloita pullollaan olevassa kaupungissa alan yritysten keski-ikä jää muutamaan vuoteen. 

Ruotsalaiskokki Björn Frantzén uskaltautui avaamaan ensimmäisen ulkomaisen ravintolansa Kiinan erityishallintoalueelle. Pitkään Frantzénin palveluksessa ollut Jim Löfdahl johtaa Pohjolan ja Aasian makuja naittavaa modernia bistroa, joka avasi ovensa marraskuussa trendikkäässä Sheung Wanin kaupunginosassa.

Ravintolan avaamisesta kertovassa tiedotteessa ruotsalaiset ottivat kunnian modernin pohjoismaisen keittiön rantautumisesta Hongkongiin.

Näinhän ei asianlaita ole.

Ravintola FINDS on Jaakko Sorsan johdolla tuottanut aitoja skandimakuelämyksiä kaupunkiin jo kahdentoista vuoden ajan. Kaupungissa ei pärjää ilman jatkuvaa uudistumista ja eri asiakasryhmien mielenkiinnon herättäviä erikoisillallisia.

FINDSissa tarjoiltiin esimerkiksi Jean Sibeliuksen gastronomisten mieltymysten mukaan suunniteltua juhlamenua säveltäjämestarin 150-juhlavuoden kunniaksi.

Joulua juhlitaan vuosittain näyttävästi FINDSissa. Kuuden ruokalajin joulumenu tarjosi monipuolisesti pohjoismaista jouluruokaa. Sorsa räätälöi perinneruoat paikalliselle asiakunnalle sopiviksi vankan kokemuksensa avulla. Esimerkiksi lanttulaatikon makuihin pääsi tutustumaan kermaisen lanttukeiton muodossa.

Uuden vuoden illallisella esiteltiin ensimmäistä kertaa Kotipellon puutarhan Mimis-tuotteet sekä Napue gini FINDSin asiakkaille.

Sorsan arvokas työ suomalaisen gastronomian eteen Kaukoidässä ei rajoitu pelkästään FINDSin seinien sisäpuolelle.

Monessa mukana oleva Sorsa suunnitteli Finnairin Hongkongista lähteville lennoille menun businessluokkaan. 

Hyvä ruoka, parempi mieli: Finnair palkittiin marraskuussa parhaasta businessluokasta Kiinan matkailuteollisuuden Best Travel Awards 2016 -tapahtumassa sekä parhaasta ruokatarjoilusta World Traveller Awards 2016 -tapahtumassa.

Räty johtaa ympäri vuorokauden toimivaa keittiötä Kunzin valvovan silmän alla  


Hongkongissa vaikuttaa toinenkin suomalainen huippuammattilainen. Keittiömestari Eric Rädyn työpaikka The Upper House -hotelli jättää Tripadvisorin tämän hetkisellä kärkisijoituksellaan muut suurkaupungin luksushotellit ja 700 muuta hotellia taakseen.

Räty johtaa Gray Kunzin nimeä kantavaa hotellin Cafe Gray Deluxe -ravintolaa.

Singaporessa syntynyt Kunz toi 90-luvun alussa eurooppalaisen ja aasialaisen huippukeittiöosaamisen moderneine makumaailmoineen New Yorkiin. Useamman vuoden ajan New York Timesin korkeimman neljän tähden statuksen ansainnut Lespinasse -ravintola kouli suuren joukon huipputason ammattilaisia amerikkaiskeittiöihin.

Perfektionistiksi luonnehdittu Kunz tunnetaan myös hänen nimeään kantavasta monikäyttöisestä keittiölusikasta, jolla onnistuu niin vaahtovoissa paistaminen, annostelu, kattiloiden siirtäminen kuin taskurapujen saksien rikkominen. Lusikat numeroitiin Lespinassessa ja niistä maksettiin henkilökohtainen panttimaksu. Lusikan hukannut keittiöprikaatilainen sai kuulla kunniansa tullessaan anomaan uutta työkalua.

Rädyn vastuulla on ympärivuorokautinen keittiörumba Cafe Gray Deluxessa. À la cartella hoidettavan aamupalan jälkeen alkaa lounaan ja iltapäiväteen valmistelut. Illallisenkaan jälkeen keittiö ei hiljene, sillä äveriäillä asiakkailla on moninaisia toiveita huonepalvelun suhteen.

Eric Räty opastaa Mimis-tuotteiden käyttöä.

Cafe Gray Deluxen ruokatarjonta pohjautuu klassiseen keittämiseen. Tutut kansainväliset ruokalajit tehdään huolella paljon matkanneiden asiakkaiden vaativaan makuun. Pieniin irtiottoihin on sentään mahdollisuus. Räty ujuttaa toisinaan suomalaisia makuja erityisesti jälkiruokiin Kunzin suostumuksella. Vieraillessani ravintolassa jouluisen iltapäiväteetarjottimen macaronsit saivat makua puolukasta ja suomalainen joulupuuro oli modernisoitu hovikelpoiseksi.



Sandlådan pisti hulinaksi Hongkongissa


Räty pisti pystyyn Toni Toivasen kanssa Sandlådan osakeyhtiön helsinkiläisravintola Chez Dominiquen sulkeutumisen kynnyksellä. Vuoden 2014 lopussa nuoret kokit pääsivät toteuttamaan omia ideoitaan kuulun ravintolan tiloihin.

Työpaikan lähtiessä alta Räty muutti Hongkongiin ja Toivanen puntaroi Frantzénin tukholmalaiskeittiön ja Noman välillä.

Toivanen valitsi Noman ja Kööpenhaminasta tuli Forbesin Euroopan 30 under Thirty -taiteen tekijöiden listatun keittiöammattilaisen uusi kotikaupunki aina viime vuoden syksyyn asti.

Rädyn ehdottaessa pop up -ravintolan avaamista Hongkongiin Toivasen ei tarvinnut kauan miettiä mukaan lähtöä. Kolmanneksi suomalaiskokiksi kaverukset pyysivät mukaan Markus Kolhinojan.

Rikhardinkadun Sandlådaniin verrattuna molemmille on kertynyt huomattavasti enemmän kansainvälistä kokemusta ja nimeä alan piireissä. Toivanen oli esimerkiksi mukana ravintola Noman Tokion ja Sydneyn komennuksilla.

Mun faija on vahvempi ku sun

Lomasuunnitelmani osuivat hyvin yhteen Sandlådan –tapahtuman kanssa. Ostin 170 euroa maksaneen pääsylipun ennakkomyynnin alkaessa.

Hongkongilaisen Vincent Muin Test Kitchen järjestää ainutlaatuisia tapahtumia kaupungin herkuttelijoiden iloksi. Hongkongin saarella sijaitsevaan entiseen varastorakennukseen on remontoitu kolmikerroksinen juhlatila, jonka toista kerrosta hallitsee suuri avokeittiö. Test Kitchenin konsepti perustuu uniikkeihin illallistapahtumiin, joissa sekä paikalliset että ulkomaalaiset kokit demonstroivat osaamistaan muutaman illan ajan. 

Vincent Mui oli erittäin tyytyväinen saatuaan suomalaistaiturit osaksi Test Kitchenin tarinaa.

Markus Kolhinojaa hymyilyttää.

Saavuttuani paikalle kävi ilmi, että tilaisuuteen oli panostettu tosissaan.

Pitkiä pöytiä koristivat metsäiset kukka-asetelmat hauskasti värkätyin käpylehmä-asetelmin.

Tom Greyn suunnittelema graafinen ilme ihastutti monia. Illallisvieraat löysivät näyttävästä menusta niin Sandlådan -tietoutta kuin hauskasti tehdyn kartan, jonne oli ripoteltu knoppitietoa illan tähtikokeista. 


Sisäsivulle painettu kokkien esivalmistelulista oli myös mielenkiintoista luettavaa alan harrastajalle.


Elävääkin kuvaa oli tehty: videoprojektori tykitti seinälle tilaisuuteen varta vasten suunniteltua esitystä.

Test Kitchenin tiimi valmistelee alakerran illallispöytää.

Kyrö Distillery Companyn Napuesta tehty gin tonic -aperitiivi avasi ennestään toisille tuntemattomien vieruskavereiden kielenkannat.

Illallisen aloitti Helsingin pop upista tuttu, lyttyyn rutatun lonkerotölkin päältä tarjoiltu greippisorbetti murskatuilla katajanmarjoilla. Suomalaisen lonkeron tarina herätti kiinnostusta pöydässämme.

Lonkero jäillä kiitos.


Sain istumapaikan avokeittiötä vastapäätä. Oli mukava seurata Toivasen ja Rädyn hallinnoimaa keittiötyöskentelyä. Ensimmäisen illan tarjoilujärjestykseen liittyvät opit oli korjattu toista iltaa kohden ja paikalliset keittiöavustajat asettelivat keskittyneesti suomalaistaitureiden luomia annoksia paikan päälle saapuneelle noin 50-päiselle juhlaväelle.

Toivanen ja Räty antavat annoksillle loppusilauksen.


Helsingissä makrilli päätyi osaksi menua silakan saatavuusongelman vuoksi. Hyväksi todettu mustaherukan ja makrillin yhdistelmää jatkokehitettiin Hongkongissa. Kala oli graavattu mustaherukan lehtien kera. Annoksen crème fraiche sai alkunsa mustaherukkapensaan varsien bakteereilla hapatetusta kermasta. Mustaherukkaakin löytyi hillon muodossa. Lautaselle siroteltu kuusisuola täydensi suomalaista makupalettia.

Mackerel cured with cassis leaf.


Seuraavassa annoksessa käännettiin makuviisarit kaakkoon. Mallasleipä sai vierelleen intensiivistä kylmäsavustettua mentaikoa, vaahdotettua pähkinävoita sekä puolukkamehuun keitettyä merilevähilloa, johon kuivattu sieni antoi lisäpotkun umamia.

Malt bread smoked mentaiko.


Paahdetun kastanjan, eri tavoin valmistetun omenan ja polttolampulla käräytetyn sellerin päälle kaadettiin kastanjavelouté. Annoksen monet suutuntumat ja maut valloittivat kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Velouté of chestnuts.


Keittoa seurannut annos vaihteli päivittäin. Vierailupäiväni inspiraation tuloksena oli syntynyt ankanmaksamousse tyrnigeelin, puffatun villiriisin ja jäkälän kanssa.

Leikittely eri raaka-aineilla ja makumaailmojen kanssa jatkui: kateenkorva glaseerattiin Xo-kastikkeella, langustin kanssa maistui Amalfin rannikolla kasvaneesta sitruunasta tehty pyree ja kanannahkakeksi. Lempeä voi-valkoviini kastike rauhoitti kokonaisuutta.

Veal sweet bread and langoustine.


Wagyu-härän ulkofilee oli marinoitu ravintola Noman tapaan, eli fermentoidusta lihasta ja kuusesta tehdyllä mausteseoksella. Arvokas raaka-aika glaseerattiin grillissä misolla ja kuusella maustetulla liemillä. Bataatti- ja fermentoitu luumupyree sekä tuore luumu olivat oivia lisukkeita makoisalle annokselle.

The beef.


Jälkiruoat aloitti raikas sitruunaposset verigreippigranitalla. Kirpeyttä tasapainotti sitrusmarenki. Toivanen raastoi annokseen lisämakua Buddhan kädeksi kutsutusta eksoottisesta sitrushedelmästä.

F.F. Citrus.


Goodion Pure Nacional -raakasuklaasta tehty mousse maistui mustikkahillokkeen, fenkolinsiemen-näkkileivän ja suolaheinän kanssa.

Emulsion of organic chocolate.


Paikan päällä valmistettu juusto tarjottiin tuoreen hillan ja kanelisokerin kera. Kahvin ja teen kanssa pöytään saapui vielä salmiakkisuukot.

Neljänä iltana toteutettu Sandlådan Hongkong avasi raikkaalla tavalla suomalaista keittiöosaamista yleisölle, joista harvalla oli sen syvempää tietämystä maastamme. Taisipa joku sekoittaa Suomen Islantiin kysellessään minulta valaanpyynnistä illallisen päätteeksi.

Ravintolakoulu Perhon kasvatit Toivanen ja Räty jakoivat uusille faneilleen nimikirjoituksia ja poseerasivat ryhmäkuvissa illallisen päätteeksi.

Sandlådan toteutti tapahtumansa ilman minkään valtakunnan virallista työryhmäpönöttämistä, jaarittelua tai tervakauppiaan oppeja. Tämän kaltaisella keittiösissiasenteella uusi suomalainen gastronomia ja sen uudet tekijät saadaankin yhä paremmin maailmankartalle.

Toivanen salin puolella Kolhinoja grillissä.

Lisää maailmanvalloitusta onkin luvassa.

Toivanen aloittaa keittiömestarin työt Manhattanilla sijaitsevassa 432 Park Avenue –pilvenpiirtäjässä. Kalliimpien asuntojen hinnat nousevat lähes 100 miljoonaan asti yli neljän sadan metrin korkeuteen kohoavassa pilvenpiirtäjässä. Australiassa syntyneen ja skandinaaviset sukujuuret omaavan Shaun Hergattin johtama yksityisravintola täyttää rakennuksen 12. kerroksen. Aika näyttää tekeekö Toivanen Kunzit New Yorkissa. 

Ennen Toivasen Amerikkaan muuttoa on kuitenkin edessä vielä yksi Sandlådan -keikka. Ensi viikolla ystävykset valloittavat Tokion.



Photo Credits: @studio8ight @pakkhei (Pak Chung) and Marco Mak

Päivitetty 9.2.2017

torstai 29. joulukuuta 2016

Kebabkioskit kuntoon



Kebabilla on vankkumaton asema pikaruokasektorilla. Kebab-annos on mukautunut suomalaisten makutottumuksiin vuosikymmenien kuluessa.

Kebablihaa saa Hangosta Inariin vaikka aurajuusto- tai kermaisten valkosipuliperunoiden kera. Markettien hyllyistä löytyy monenlaisia eineskebabeja. Roiskeläpäksi yleisesti kutsutun einespitsan 35 vuotta sitten markkinoille tuonut Saarioinen on taivuttanut lihavartaan Kepakko jauhelihamureketikuksi.

Kansallisruokien tapaan monella suomalaisella tuntuu olevan mielipide juuri siitä oikeasta kebabista. Kebabille.com –sivustolta löytyy lähes 60 000 arvostelua kotimaisista kebab-ravintoloista.

Pitakebabin synty ajoittuu 70-luvun alun Saksaan. Hiljalleen kääntyvästä döner kebab -vartaasta leikattuja lihansuikaleita alettiin tarjota leivän välissä salaattien ja kastikkeiden kanssa. Nopeasti valmistuva katuruoka aloitti maailmanvalloituksen.

Suomen ensimmäinen kebabravintola Giros grilli avattiin Porissa vuonna 1982. Tamperelainen yrittäjäpariskunta innostui kebabkonseptista Lontoon Sohossa. Tukholman Hötorget-kauppahallista hommattiin döner kebab -osaamista liiketoiminnan pyörittämisen käynnistämiseen.

En valitettavasti muista milloin ja missä maistoin pitakebabia ensimmäisen kerran.

Mieleeni on jäänyt kebabkokemus Tukholman vanhassa kaupungissa 80-luvun puolessa välin. Laivamatka Turusta Tukholmaan oli lyhyt, mutta Jerusalem Kebab & Cafén tarjoama makumatka oli kuin tuhannen ja yhden yön tarina teinille.

Voi hyvinkin olla, että puraisin kebabia ensimmäisen kerran Puutorin grillillä. Aninkaistenmäellä sijainneella grillillä on tärkeä osa Hesburgerin menestystarinassa. Hyvin käynyt kauppa pohjusti Heikki ja Kirsti Salmelan hampurilaisketjusuunnitelmia. Hesburgerista kerrotaan, että pitakebab kuului jo 70-luvun lopussa Puutorin grillin valikoimiin. Marinoitu punasipuli raikasti punaisella majoneesilla maustettua pitakebabia. Myös kebabliha-annos, ranskalaisilla tai pelkällä kebablihalla, oli suosittu pikaruoka-annos.

Minulla on omakohtainenkin kokemus kebabin markkinoille lanseeraamisesta. Turun Runosmäessä sijainneen Eikan Grillin omistaja Eino Nurmisto pyysi keittiömestari-isääni kehittämään kebabkastikkeen. Kävimme turkkilaistyyliin sisutetussa Woti-kebabissa maistelemassa eri kastikkeita ennen kehitystyöhön ryhtymistä.

Vanhan polven grillikioskiyrittäjä Nurmisto ei muistikuvieni mukaan kuitenkaan vakuuttunut kebabista, vaan vannoi edelleen makkaraperunoiden nimeen. Niistä monet muistavatkin tänä vuonna puretun perinteisen grillikioskin.

Olen pysynyt uskollisena pitakebabille vuosien varrella. Kebab-ravintoloiden riisi on usein mautonta kökköä ja pakasteranskalaiset lötkistyvät rasvaisten kebablastujen alla puuroksi. Perunaiset kebabkiusaukset sivuutan nopeasti.

En ole koskaan käynyt Turkissa, mutta tähän asti parhaat pitakebabit olen nauttinut Berliinissä. Rapean leivän välissä on oikeassa suhteessa kuumalla kaasu- tai parhaassa tapauksessa pystyhiiligrillillä paistettua lampaanlihaa ja raikasta salaattia kastikkeineen.

Mielestäni suurin ongelma suomalaisissa pitakebabeissa on niissä käytetty leipä. Pakkasessa kuivuneesta leivästä haihdutetaan loputkin vesimolekyylit mikrossa. Kebabin rasva ja kastikkeet valahtavat pahvinpalaa muistuttuvan einesleivän läpi. Ruokailijan sopii toivoa, että grillipaperi pitää sotkun kasassa.

Minulla oli tapana varmistaa erikseen, että teollinen pitaleipä lämmitetään pizzauunissa mikron sijaan.

Yllätyin iloisesti Porvoon torin laidalla sijaitsevassa Topkapissa. Vanha pariskunta ilmoitti yhteen ääneen, että heillä leipä on käsintehtyä. Käydessäni syömään talon isäntä innostui jutustelemaan enemmänkin kebabistaan. Hän kertoi pääpiirteittäin itsetekemänsä kebablihakastikkeen reseptin. Mainitsipa myös, että markkinoilta löytyvää halvinta kebablihaa hän ei kehtaisi tarjota ravintolassaan.

Porvoon kokemuksen jälkeen olen lisännyt kierroksia vaateissani.

Jättiharppaus tuotelaadussa pienellä korjausliikkeellä


Hyvinkääläisessä ravintola Turkinpippurissa on raikas salaattipöytä. Salaattipöytään kuuluu myös lämmin leipä. Huomasin valmiiksi siivutettujen leipäpalojen muodostavan halkaisijaltaan juuri oikean kokoisen pitaleivän. Otin palan leipää mukaan kassalle ja pyysin kohteliaasti ravintoloitsijaa tekemään kebabin talon leipään.

Kuulin monenlaisia selityksiä, mutta en antanut periksi. Sanoin, että käyn heillä hyvän ruoan takia, en sen takia, että henkilökunta pääsee mahdollisimman vähäisellä vaivalla läpi lounasajan. Kerroin myös maksavani lisäkorvauksen.

En kuitenkaan saanut tahtoani läpi kassalla. Odottaessani alakuloisena lounastani kassalla ollut kaveri näytti peukkua antaen lupauksen paremmasta. Ilmeisesti keittiöpalaverin jälkeen henkilökunta oli tullut toisiin ajatuksiin.

Turkinpippurissa Wotkins'in kebabliha paistetaan kunnolla ennen siivuttamista. Myös kastikkeet ovat kelvollisia. Pizzauunissa paistettu pitaleipä oli paksuudeltaan juuri oikeanlainen. Kehuin tuotteen ja kannustin keittiötä ottamaan Hyvinkään parhaan pitakebabin vakiolistalle.

Tästä lähin tulen aina vaatimaan käsin leivotun leivän. Tämän ei pitäisi olla ylitsepääsemätön ongelma monelle ravintolalle, sillä pizzataikinasta saa leivottua kelvollisen pitan.

Kannustan sinuakin samaan. Ennen tilauksen tekoa kannattaa katsoa löytyykö salaattipöydästä tai mahdollisen keittoastian vierestä leipäkoria. Kysy myös lisätietoja ravintolan käyttämästä lihasta.

Ole hyvä ja kerro sosiaalisessa mediassa kokemuksistasi käyttämällä #pitakebabhaaste avainsanaa.

Katsotaan syntyykö Suomen juhlavuotena teollisista pitaleivistä vapaita kebab-ravintoloita, joissa käsillä tekeminen on arvossaan.